Perjantaina Huittisissa paikallisten yrittäjien voimin järjestetty Hullu yö sai jälleen ihmiset liikkeelle ja ehkäpä vähän kukkaron nyörejäkin löystymään. Aurinkoisessa kevätsäässä keskustassa vaihdettiin kuulumisia tuttujen kanssa ja paikalliset yritykset saivat näkyvyyttä toiminnalleen.
Vaan onpa täällä osattu ennenkin käydä kauppaa ja hullutella. Huittisten kappalaisen poika Ephraim Carenius kuvaili Turun akatemialle 1759 tehdyssä opinnäytteessään Huittisten pitäjää, sen luonnonoloja ja yhteisöä. Työssään hän kirjoittaa pitäjänmarkkinoista, jotka pidettiin vuosittain 8. päivä syyskuuta Korkiakosken kestikievarilla. Markkinoilla rahvas myi karjan ja hevosten lisäksi voita ja muita valmistamiaan tuotteita. Aiemmin markkinoita oli kuulemma järjestetty kirkonmäellä, mutta rovasti Idman oli määrännyt ne kauemmas kirkosta vedoten kirkon turvallisuuteen ja tulipalovaaraan. Niin markkinat siirtyivät vähitellen kauemmas päätyen vuodesta 1747 alkaen Korkeakoskelle.
Raimo Viikki puolestaan kertoo Suur-Huittisten historian osassa 3.1, että Huittisten Lauttakylän eläinmarkkinat lopetettiin vuonna 1821 järjestyshäiriöiden kasvettua kaupankäyntiä suuremmaksi. Uudelleen eläinmarkkinoita alettiin pitää Lauttakylässä vasta 1880-luvulla. Ne oli ajoitettu mikonpäivälle 29. syyskuuta, mikä oli myös palkollisten pestuupäivä. Näin jälkikäteen ajateltuna ajankohta oli omiaan lisäämään järjestyshäiriöitä.
Lauttakylän eläinmarkkinoiden alueeksi vakiintui puomiaidalla eristetty markkinaplassi aivan keskustasta. Ne olivat ainoat eläinmarkkinat Loimaan kihlakunnassa, joten kuvitella saattaa, että ne keräsivät paljon ihmisiä ja eläimiä paikalle. Ja mitä enemmän porukkaa, sitä enemmän tekemistä järjestyksenvalvojilla. Markkinoiden rauhallista sujumista valvoivat kruunun virkamiehet ja kunnan palkkaamat neljä järjestyspoliisia, mutta se ei tahtonut riittää.
Satakunnan Maanviljelysseura teki vuonna 1886 aloitteen järjestyssääntöjen laatimisesta markkinoille ja idea toteutettiin. Tulokset vain jäivät laihaksi, sillä markkinat olivat juhlaa kaikille niihin osallistuville, etenkin sille väestönosalle, joka harvemmin pääsi ylipäätään osallistumaan mihinkään muuhun kuin kirkollisiin tilaisuuksiin. Siten markkinoilla oli tuohon aikaan samanlainen varaventtiilin rooli kuin karnevaaleilla Keski-Euroopassa jo satoja vuosia aiemmin.
Eniten ongelmia Lauttakylän eläinmarkkinoiden järjestyksenpidossa aiheutti se, että läheinen Karpin olutpanimo myi markkinakansalle olutta suoraan panimon tynnyreistä. Lainsäädäntö kyllä salli tällaisen toiminnan, mutta on selvää, että markkinoiden kaltaisien tapahtumien yhteydessä tahtoi oluen litkimisestä muodostua kaupankäyntiä merkittävämpi osa juhlaa. Hetkinen, kuulostaa jotenkin tutulta tämä... Ai niin, näinhän se nykyäänkin menee!
No, viimeiset eläinmarkkinat Lauttakylässä pidettiin syksyllä 1903, sillä vaikka kieltoja ja rajoituksia oli lisätty, ei markkinahumu ollut rauhoittunut. Purettujen markkinapuomien tilalle pystytettyä rautalanka-aitaa käyttivät paikkakuntalaiset pyykinkuivauspaikkana 1910-luvulla. Ihailen tämän kaltaista arjen kekseliäisyyttä! Markkinoiden rinnalla oli jo vuodesta 1890 lähtien järjestetty viikoittain toripäiviä ja ne jatkoivat nyt maataloustuotteiden myyntiä Lauttakylässä.
Samankaltaiseen tyyliin sitä haetaan elämän pieniä iloja nykyaikanakin. On hienoa, että Huittisten kokoisessa paikassa jaksetaan edelleen järjestää kaikkia paikkakuntalaisia kerääviä tapahtumia ja tempauksia. Arvostan myös sitä, että tapahtumat ovat keskenään erilaisia: Hullu yö keskittyy kauppaan, kun taas esimerkiksi Saparo-Festari tuo esille paikallisia maataloustuottajia ja heidän tuotteitaan. Ja onneksi järjestyshäiriöt eivät ole muodostuneet ongelmaksi.
LÄHTEET:
Carenius, Ephraim: Huittisten pitäjä. Talous-luonnontieteellinen kuvaus ja akateeminen opinnäyte. Suomentanut Simo Keski-Vakkuri. Huittisten Kotiseutuyhdistyksen julkaisuja. Huittinen 2005.
Viikki, Raimo: Suur-Huittisten historia, osa 3.1. Hajoavan hallinto-kokonaisuuden kausi. Suur-Huittisten vaiheet kunnallisen itsehallinnon valmisteluajoista vuoteen 1917 asti. Huittinen 1989.
