Naisten ja lasten puolesta

Siinä se nyt on, ensimmäinen kirjallinen tuotokseni! Tuntuu hämmentävältä, että minä olen tuon kirjan kirjoittanut, mutta niin se vain on. Kirja ei ole tiukan tieteellinen tuotos, vaan enemmänkin kotiseutukirja, joka nostaa esiin yksittäisten naisten toiminnan osana laajempaa suomalaisten naisten historiaa. Toivottavasti se silti kiinnostaa muitakin kuin huittislaisia.

Aloitin Huittisten Naisyhdistyksen historian kirjoittamisen opiskeluaikana ja näin jälkikäteen ajateltuna olin hyvin kokematon. Olin ajatellut pysyä erossa naisten historiaan ja yleensä sukupuolihistoriaan liittyvistä aiheista, vaikka olinkin niistä hyvin kiinnostunut. Aihepiiri vain tuntui tuolloin olevan jotenkin liian suosittua ja epäilin, pystyisinkö löytämään mitään omaa sanottavaa. Mutta never say never... 

Huittisten Naisyhdistys oli ottanut yhteyttä Turun yliopiston sukupuolentutkimuksen henkilökuntaan. Oppiaineesta käsin kyseltiin sähköpostitse, olisiko joku historian oppiaineiden opiskelijoista halukas ottamaan työn tehtäväkseen. Aineiston luvattiin olevan käytössä myös opinnäytetyön tekemiseen. Kotipaikkakunnan menneisyys, tutkimuskohteen mikrohistoriallinen luonne ja aikakausi kiehtoivat, joten ilmoittauduin. Niin sain yhdistyksen yhteyshenkilön yhteystiedot ja työ alkoi. 

Enpä arvannut, millaiseen kiehtovaan seikkailuun pääsisin vanhojen asiakirjojen myötä: vanhoja, mustakantisia vihkoja, täynnä huolellisesti laadittuja ja mustekynällä kirjoitettuja pöytäkirjatekstejä huokuen aitoa innostusta ja paatosta. Teksteissä vaadittiin naisille äänioikeutta, oikeutta tutkintoihin ja ammattiin, oikeutta päättää itseensä ja lapsiinsa liittyvistä asioista, miesten edusmiehisyyden poistamista naisiin nähden ja niin edelleen. Ja samalla muistutettiin naisten omasta vastuusta oikeuksien toteutumisessa, kuten tässä Huittisten Naisyhdistyksen pöytäkirjan otteessa marraskuulta 1907:

"Lopuksi huomautti puhuja vielä, miten tärkeätä on nykyaika, että naiset heräävät harrastamaan yleisiä asioita ja itseään kehittämään, sillä mahdotontahan muuten on täyttää velvollisuuksia, jotka johtuvat niistä monista uusista oikeuksista, joita olemme saaneet, ja joita yhä saamme. Hyvällä tahdolla voisi kyllä järjestää siten, etteivät kotoiset puuhat, leipomiset, pesut, siivoukset satu juuri siksi päiväksi kun olisi mentävä johonkin kokoukseen tai esitelmätilaisuuteen."

Niin syntyi vähitellen kirja Huittisten Naisyhdistys - Naisten ja lasten puolesta vuodesta 1905 ja samalla pro gradu -työni yhdistyksen orpokotityössään 1918-1943 toteuttamasta yhteiskunnallisesta äitiydestä. Vaikka itse olen heikko arvioimaan työtäni, olen kuitenkin tyytyväinen siihen, miten kykenin kirjassa (ja myös opinnäytteessäni) yhdistämään alueellisesti rajatun ja ns. "ruohonjuuritason" aineiston osaksi suurempaa, suomalaisten naisten emansipaatiota ja elämän muuttumista kuvaavaa tasoa.

Olen hyvin kiitollinen Huittisten Naisyhdistykselle saamastani mahdollisuudesta ja ennen kaikkea siitä, miten rohkeasti suhteellisen pieni paikallisyhdistys tarttui näin suureen urakkaan ja halusi julkaista palasen suomalaisten naisten historiaa. Ja mikä tärkeintä, yhdistys on edelleen olemassa yhtenä kolmesta Suomen Naisyhdistyksen paikallisyhdistyksestä.

Kirja julkaistaan sunnuntaina 1.12. ja sitä voi ostaa Huittisten Naisyhdistyksen jäseniltä 25 euron hintaan.

SITAATIN LÄHDE:

Huittisten Naisyhdistyksen pöytäkirja 26.11.1907, Huittisten Kotiseutuarkisto.

Mistä minä tulen?

Nuorena joutuu jatkuvasti ajattelemaan, minne elämässään on menossa, mihin tarmonsa suuntaa ja minne erinäiset tapahtumat johdattavat. Kun sitä sitten vähän vanhenee, alkaa jostain syystä myös kiinnostaa, mistä olen tulossa ja miten olen nykyiseen pisteeseeni tullut. Itse olen nyt kolmenkymmenen ikävuoden rajapyykin ohitettuani taitekohdassa, jossa olen vähemmän huolissani tulevaisuudesta ja osaan katsella rauhassa myös taakseni. Siksi sukututkimus on alkanut kiinnostaa.

Olen aloittanut tutustumisen isäni sukuun, joka on jäänyt minulle melko tuntemattomaksi ja arvoitukselliseksi. Suvun jäseniä on elossa yhä vähemmän ja ainakin lähipiirissäni valokuvia tai muuta aineistoa on säilynyt hyvin niukasti. Etenkin isäni isän suvusta ei ole jäljellä paljoakaan, vaikka juuri heidän kauttaan juureni kiinnittyvät hyvinkin vahvasti Huittisiin ja paikkakunnan käsityöläisiin.

Mikä suvussa sitten mieltä kiehtoo? Pitkälti samat asiat kuin minua historiantutkimuksessa yleensä: ihmisten elinympäristö, heidän käytettävissään olleet sosiaaliset ja taloudelliset resurssinsa, ihmisten tekemät valinnat ja niiden seurauksena tapahtuneet ihmiskohtalot ja vaikutukset aina nykypäivään asti. Ja minkäs sille mahtaa, että on luonteeltaan vain niin utelias!

Vaikka sukututkimuksen parissa tekemäni matka on toistaiseksi lyhyt, olen jo oppinut itsestäni paljon. Ymmärrän paremmin taustaani, isovanhempieni ja vanhempieni toimintaa ja sitä, miksi ehkä olen tällainen kuin olen. Hieman kärjistetysti voisi sanoa, että yksilöllisyys on yliarvostettua, olen kuitenkin ympäristöni ja taustani tuote.

Matkani sukututkimuksen parissa jatkuu ja tulen siitä blogissa kertomaan.

Meijeri-muistoja

Marraskuun 12. päivänä julkaistiin täällä kotipaikkakunnallani Huittisten meijerin muistot talteen -hankkeen kustantama ja Minna Karrun toimittama Ehheetä maitoo - muisteluksia Huittisten meijeristä. Kirjassa paikkakuntalaiset muistelevat Huittisissa vahvasti vaikuttanutta meijeriä oman arkisen elämänsä näkökulmasta. Mukana on itse meijerin työntekijöiden muisteluksia sekä muistoja niiltä, joiden perheiden elinkeino jotenkin liittyi meijerin toimintaan, kuten maitotilallisia, maitokuskeja, tavarantoimittajia ja meijerituotteiden myyjiä. Julkaisussa tiivistyy siis maidon tie laitumelta ja navetoista kuluttajan ruokapöytään hyvin henkilökohtaisten kokemusten kautta.

Kyseessä on puhdas muisteluteos, joka sisältää välähdyksenomaisia hetkiä Huittisten meijerin historiasta. Taustoittamista esimerkiksi meijerin asiakirjojen tai kirjallisuuden avulla on tehty hyvin vähän pääpainon ollessa nimenomaan ihmisten omissa kokemuksissa. Siten julkaisua ei voi arvostella niinkään historiatieteellisin kriteerein. Parasta kirjassa onkin se, miten muistelusten kautta meijerin arvo osana huittislaista kulttuuriperintöä nousee esille ja muistuttaa meitä siitä, mikä merkitys oman paikkakunnan elämän muovaajina on ollut ja on edelleen.

Olisin kuitenkin kaivannut sikäli syvällisempää otetta, että muistojaan jakaneet ihmiset olisivat kertoneet mietteitään meijerin merkityksestä heille itselleen: mitä meijeri edusti heille toimintansa aikana ja mitä se edustaa heille nyt, millaisen perinnön meijerin toiminta jätti nykypäivän Huittisten ympäristöön ja paikalliskulttuuriin.

Meijerimuisteloiden tarina kuitenkin jatkuu edelleen. Julkaisun tiimoilta on perustettu blogi osoitteessa http://huittistenvanhameijeri.blogspot.fi, johon voi edelleen lähettää omia muistojaan rakkaasta meijeristä. Tulossa on myös DVD-julkaisu aiheesta. Näin meijerin tarina siis edelleen jatkuu ja toivon, että blogin myötä meijeri rakennuksena ja kultturiperintönä saa paikkakunnallamme sille kuuluvan arvon.

Takaisin elävien kirjoihin - ja vähän kuolleidenkin

Paljon on vettä virrannut siellä ja täällä sen jälkeen, kun viimeksi kirjoitin blogiini. Kesä ja syksy ovat olleet raskaita ja työn täyteisiä, joten on ollut vaikeaa ajatella mitään muuta kuin selviytymistä päivästä toiseen. Onneksi mitään vakavaa ei kuitenkaan ole sattunut. On vain pitänyt sopeutua uusiin tilanteisiin nopeassa tahdissa.

Kesällä jatkoimme rintamamiestalomme remontointia: maalattiin sisätilojen seiniä (1970-luvun likaiset värit vaihdettiin valoisampiin sävyihin) ja ikkunat vaihdettiin uusiin. Oli oikeastaan haikeaa luopua alkuperäisistä 1950-luvun ikkunoista, mutta näin talven tullen olemme huomanneet, että se paransi talomme lämmönpitävyyttä. Ja ensi kesän remonttisuunnitelmia tehdään jo, jotta hommiin voidaan ryhtyä heti tilaisuuden tullen eli toisin sanoen mieheni kesälomalla.

Sopeutumista on vaatinut myös työllistymiseni valmistumisen jälkeen, perheenlisäyksen odotus ja syksyn sairastelut. Esikoinen aloitti syksyllä hoidossa ilman suurempia vaikeuksia (taisi olla jo kyllästynyt äidin kanssa kotona olemiseen), mutta poissaoloja hänelle on kertynyt jonkin verran nuhan ja yskän takia. Samoin minä olen onnistunut saamaan suunnilleen kaikki liikkeellä olevat taudit, pitkästä flunssasta enterorokkoon asti. Enkä usko, että sairastelu johtuu esikoisen siirtymisestä päivähoitoon, koska muistaakseni samanlaista sairastelua meillä oli viime syksykin. Tammikuusta eteenpäin oltiinkin sitten terveitä ja niin toivon nytkin käyvän, ellemme onnistu nappaamaan influenssaa vielä jostakin. Mutta keskustelu työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisen vaikeudesta pitää kyllä paikkansa, sen olen saanut kokea.

Historia-aiheita olen kuitenkin pyöritellyt päässäni aktiivisesti, mikä johtuu osittain nykyisestä työstäni tilaushistorian kirjoittajana. Siinä sivussa olen jatkanut jonkin verran myös sukuni tutkimista, erityisesti isäni puolelta. Ja ensimmäinen julkaisunikin on ilmestymässä lähiaikoina. Joten aiheita blogikirjoituksiksi kyllä riittää. Tervetuloa mukaan!